Yhdysvaltalaistaiteilija Richard Serran (s. 1939) veistos Sukellus (Plunge, 1983) palaa Kiasman remontin aikana uusitulle piha-alueelle kesäkuun alussa. Remontin aikana monumentaaliselle teokselle on tehty huolellinen konservointityö. Teoksen teräspinnat on harjattu ja puhdistettu konservaattori Olli Perin toimesta. Myös veistosten perustukset on rakennettu uudelleen. Edellisen kerran teos oli esillä Kiasman pihamaalla vuosituhannen vaihteessa.
“Richard Serran Sukellus-veistos paikantaa muutoksen kaupunkiympäristössä Töölönlahdella: kulttuuripalveluiden, julkisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan solmukohdassa. Veistos on kirjaimellisesti sukeltanut Kiasman pihaan ja sen ruosteinen pinta luo viitteitä alueen teolliseen historiaan ja linkittää sen museon minimalistiseen arkkitehtuuriin”, sanoo museonjohtaja Leevi Haapala.
Kahdesta säänkestävästä corten-teräslaatasta muodostuva Sukellus-veistos kuuluu Kiasman Kouri-kokoelmaan, joka on museon kansainvälisen kokoelman ydin. Kansallisgallerian Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmiin kuuluu kaikkiaan kymmenen Serran teosta, joista viisi on kookkaita teräsveistoksia. 1960-luvun alkupuolella Yalen yliopistossa kuvataidetta opiskellut Serra on tullut tunnetuksi suurimittakaavaisen ja paikkasidonnaisen veistotaiteen uranuurtajana.
Kiasma avatui uudelleen yleisölle yli vuoden kestäneen remontin jälkeen huhtikuussa 2022 nykytaiteen suurnäyttelyllä ARS22 – Eläviä kohtaamisia.
LISÄTIETOJA MEDIALLE
Lehdistökuvia median käyttöön: kiasma.fi/press
Kati Kivinen, kokoelmaintendentti, 0294 500 540, kati.kivinen@kiasma.fi
Kiasman viestintä
Reetta Haarajoki, tiedottaja, 050 4786 86, reetta.haarajoki@kiasma.fi